lauantai 16. huhtikuuta 2016

Mustasukkaisuuden anatomia


Kuulin juuri erään julkisuuden henkilön haastattelun, jossa käsiteltiin mustasukkaisuutta. Julkimon mukaan suhteessa kuuluu olla mustasukkaisuutta, sillä se on varma merkki rakkaudesta. Ilman toista ei ole toista. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta ajatus on vielä kesken. On mielestäni tärkeää, ettei mustasukkaisuudella pyhitetä toimintaa. Ikävien tai häiritsevien tunteiden kokeminen on normaalia, eikä niiden läpikäyminen ole väärin. Mutta niiden pohjalta toimiminen voi olla väärin. Hyvinkin väärin. Eikö riitä, että tunteen tuntee tietoisesti ja käsittelee sen läpikotaisin itsekseen ja puolisonsa kanssa? Mustasukkaisuus nimittäin ei ole tunne, vaan se on sarja erilaisia tunteita: surua, pelkoa, epätoivoa, arvottomuutta, vihaa, kiukkua, itseinhoa, ahdistusta… Ehkä et olekaan mustasukkainen, vaan pelkäät jotain?

Olen aiemmissa suhteissani kokenut paljonkin mustasukkaisuutta. Olen itse ollut mustasukkainen ja saanut kokea miltä mustasukkainen puoliso tuntuu. Kun eräässä aiemmassa suhteessani petin puolisoani ja tunnustin tämän hänelle, hän suuttui silmittömästi ja riehui pitkin asuntoa. Kun tilanne lopulta oli ohi ja rauha palasi maahan, hän myönsi ettei oikeastaan tiedä miksi riehui. Hän toimi niin koska ajatteli, että niin tilanteessa kuului tehdä. Kulttuurissamme piileviä uppiniskaisia ja virheellisiä käytösetikettejä toteutetaan lihasmuistilla, punnitsematta niitä sen tarkemmin. Tietyissä tilanteissa ympäristömme sallii (tai melkein vaatii), että aikuisen tulee valahtaa viisivuotiaan tasolle ja hajottaa astioita. Olisi peräti outoa jos niin ei tapahtuisi.

Kaikki tunteet kuuluvat avoimeen suhteeseen. Ne ikävätkin. Keskustelemme vaimoni kanssa pienistä pistoista, joita tunnemme sydämissämme edelleen, tietyissä tilanteissa. Kun asian sanoo ääneen, pääsee sen otteesta jo osin vapaaksi: nyt tunne on molempien tiedossa ja toinen voi empaattisesti toimia kuuntelevana korvana. Mustasukkaisuuteen liittyvä tunne on kuin työmaasta huomauttava liikennemerkki: huomaa minut – täällä olisi hieman työstettävää. Ja tuota työmaata pystyt työstämään vain sinä, se työ ei kuulu kenellekään muulle. Ja taas päästiin kiinni siihen henkiseen kasvuun. Siitähän tässä on kyse.

Pienenä harjoituksena voi kokeilla palaamista tilanteeseen, jossa on viimeksi kokenut mustasukkaisia tunteita. Itseään voi tarkastella ikäänkuin ulkoapäin, empaattisesti ja myötätuntoisesti. Tunnekuohuihin saa etäisyyttä, kun ne havaitsee tietoisesti. Miksi tunsit niinkuin tunsit? Mikä on perimmäinen syy tuntemukselle? Tunteen läpikäyminen on ihan ok. Kaikki on hyvin.

2 kommenttia:

  1. Hyviä kirjoituksia tullut, en ookaan käynyt täällä vähään aikaan :) Pitäs joskus jaksaa kirjoittaa omiakin ajatuksia avoimesta polysuhteesta :D Ja kumppanikin jos vaivautuis kirjoittamaan mielipiteitään blogiini :) Mustasukkaisuus ei mun mielestä ole lainkaan tae rakkaudesta. Ite aikoinani olin mustis jopa yhden yön säädöistä; se oli huonommuudentunnetta pääosin. Mustasukkaisuuttakin niin monenlaista, ja kuten sanoit, se on useiden tunteiden tunnekimppu. Miesystäväni ei juurikaan ole kokenut mustasukkaisuutta, hyvin lievänä vain. En silti epäile, etteikö hän rakastaisi mua syvästi :) Hällä on ollut turvallinen lapsuus ja ei ole koskaan joutunut epäilemään rakastettavuuttaan. Ollaan pohdittu, et paljon tuntuu nuo menettämisenpelot sun muut mustasukkaisuuden tunteet kumpuavan huonoista kokemuksista. Jos taas varsinaisia traumoja ei ole, on paljon helpompi työstää niitä vähiäkin mustasukkaisuuden tunteita :) Ite myös rakastan Naavapartaa syvemmin kuin ketään koskaan aiemmin, mut samaan aikaan olen vähemmän mustasukkainen, kuin ikinä eläessäni (oon kyllä työstänyt, ei ole ns. ilmaiseksi päästy tähän pisteeseen). Mun mielestä mustasukkaisuus tai sen puute ei läheskään aina kerro rakkaudesta, vaan enemmänkin omista päänsisäisistä prosesseista. Mul on nykyään tosi vapaa ja onnellinen olo pääosin. Johtunee siitä, kun mielenkahleet on napsahdelleet irti lukko kerrallaan :) Tuskin koskaan aivan kaikista pääsee, se on elämää, mutta silti, niin kevyt ja vapaa olo jo <3

    VastaaPoista
  2. Niinkuin kukkanen hyvin kirjoittaakin, mustasukkaisuus nousee jostakin lapsuuden tai muun iän traumasta ja hylätyksi tulemisen pelosta. Mutta tärkeintä minusta on se, että kaikki tunteet ovat sallittuja, myös mustasukkaisuus, vaikka kuinka ollaan avoimessa suhteessakin. Kuitenkin on eri asia vaatia toista muuttamaan käytöstään sen takia että minusta nyt tuntuu pahalta. Ei se niin mene. Mielestäni jos lähtee avoimeen suhteeseen ja polyelämään, täytyy kyetä olemaan syyllistymättä siitä, että joku voi tuntea minusta mustasukkaisuutta. Sen kanssa täytyy kyetä elämään. Toisaalta itse valitsen kumppaneikseni vain ihmisiä, jotka eivät syyllistä tai halua syyllistää vaikka tuntevatkin minusta mustasukkaisuutta. Näen että vain niin se voi toimia. Jos olen itse ollut mustis kumppanistani, mitä tapahtuu harvoin, mutta kuitenkin jollakin tasolla, pyrin käsittelemään sitä sanomalla sen ääneen ja painottamalla etten halua että kukaan muuttaa toimintaansa millään lailla. Päin vastoin, samassa tilanteessa tunnen myös iloa ja onnellisuutta siitä että toinen on saanut kokea ihania asioita. Ideaalisesti olisin itse halunnut olla mukana, mutta aina ei voi kaikkialla olla eikä kaikki halua minua myöskään mukaan, se on ymmärrettävää.

    Starbuck

    VastaaPoista